sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Ihan itte omin pikku kätösin


Mies jätti pikkurillin traktoritallin oven saranapuolen väliin. Nivelessä jotain sanoi naps ja mies sanoi monta aikuisten rumaa sanaa. Uh, puistattaa vieläkin. Onni pikkusormionnettomuudessa, mies on nyt sormensa kanssa sairaslomalla, juuri parhaaseen remontin loppusuora-aikaan. Ihan kaikkea se ei tietystikään pysty tekemään, mistä syystä tänäänkin mies vahti lapsia ja laittoi ruokaa samalla kun minä sahasin, vasaroin, naulasin, hioin ja maalasin. Kuulkaa ihan itte! 

Todistusaineistoa:


Teen ikkunalautoja kuormalavalaudoista!

Huomenna mennään helv IKEAan. Pitäkää peukkuja!


lauantai 17. tammikuuta 2015

Kas päivää


Kauhee pöhinä päällä kirjoittaa jotain blogiin. Sit avasin bloggerin ja iski tyhjän paperin kammo. Huuu! Ideoita olisi nyt vaikka kuinka paljon, mutta mistä sitä aloittaisi näin pitkän tauon jälkeen?

En keksinyt mitään. Suljin bloggerin. Varmaan ainakin viitenä iltana peräkkäin.

Sitten rohkaistuin muokkaamaan blogin ulkonäköä ja koin valaistumisen nimimerkin suhteen. Hei hei Magdaleena, tervetuloa...

Villakalsarininja!

***

Olen tässä miettinyt tätä bloggaamisasiaa kovasti. Haluanko ja jaksanko blogata? Joo, se on kivaa. Pitäisi vaan päästä yli siitä "ei ketään kuitenkaan kiinnosta"-tunteesta. Haluanko blogata samalla teemalla kuin ennen? Joo ja en. Enemmän ja enemmän arveluttaa lasten oikeus yksityisyyteen. Joten jatkossa yritän pysytellä muissa aiheissa (vaikka pakko myöntää että mun lapset on niin ihmeellisiä että niistä kyllä riittäisi aihetta vaikka kahteen blogiin...............). 

Joten jatkossa... mitä seuraa? Ainakin venttiileitä. Luonnonkosmetiikkaa. Sisustusta. Keittiönkaappien ovien maalausta. Valokuvaamista. Sohvan päällisiä. Ompelujuttuja. Arkea. Semmosta.

Kuullaan!


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kooma


Äiti kysyi enkö päivitä blogia enää. Niin tosiaan, onhan tuosta taas vierähtänyt tovi. Mutta jos ei ole asiaa? Tai jos olisikin, aivot on niin jäässä että asia ei tule sieltä ulos. Mutta tässä mummille kuva:


Herra (kuvanottohetkellä) Aurinkoinen. Kaksi alahammasta rikkaampana.



keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Palvelu pelaa


Tänään sain aamiaisen vuoteeseen. Melkein-neljä-vuotias oli minun vielä nukkuessa hipsutellut keittiöön ja valmistanut annoksen muroja ja maitoa juustokupuun. Toi sen minulle ylpeyttä hehkuen.

Sitten hän lakaisi keittiön pöydälle kaatuneet murot ja maidot pullasudilla.

Kun myöhemmin ripustin pyykkejä, hän halusi laittaa meille molemmille välipalaa. Sain kylppäriin toimitettuna ihan juustovoileivältä näyttävän juustovoileivän!

Ja kun olin imettämässä pikkuveikkaa, tyttö muisti että ruuan päälle pitää ottaa pastilli kaapin päältä mutta ei viitsinyt vaivata minua asian kanssa. Rakensi itselleen rappuset tuolista, vessan korokejakkarasta ja pakastusrasioista. Tässä vaiheessa lakkasin kannustamasta itsenäiseen toimintaan. Onkohan "HERRAJJUMALANYTHETIALESSIELTÄJOSSIÄPUTOOTSIELTÄNIPÄÄHALKEE!!!" tarpeeksi hienovaraisen diplomaattisesti sanottu? Etten nyt vaurioittanut sen psyykettä mitenkään? Sinkkonen? Cacciatore?


Osaa myös askarrella ihan hirmu hienosti.



maanantai 15. syyskuuta 2014

Mukavuusalue ja sieltä poistuminen


On kuulemma terveellistä haastaa itsensä välillä. No nyt on haastettu.


Magdaleena tanssimassa keskiaikaisia tansseja.

Nauru pidentää ikää ja niin edelleen.




perjantai 12. syyskuuta 2014

Emmiänykkerkee


(Näyttääpä muuten Kotkan murre kirjotettuna kamalalta!)


Huhuu, Poikaneeen....


No ootko hetken selällään ni otan kuvan? Ai et.


Noni!

***

Oli mulla muistaakseni jotain asiaakin... ehkä. Tuo jässikkä, se on jo neljä kuukautta! (Jo, vasta, kaikki on suhteellista...) Muistaako joku kun se oli tämmönen? En minä ainakaan...  Ja nyt se on tommonen. Seurustelee, nauraa, selostaa, yrittää kovasti ryömiä ja antaa kuulua kun se ei onnistu, on huomannut omistavansa jalat(!), jumaloi isosiskoa, haluaa istua sylissä, pistää ihan kaiken suuhun, boikotoi äänekkäästi ulkovaatteita, kaantoliinaa, vaunuja, niitä oransseja rattaita ja autolla matkustamista, viihtyy kuitenkin erinomaisesti kantorepussa ja bussissa. Nukahtaa noin viidessä minuutissa ja nukkuu... paitsi kolmena yönä on herännyt aamuyöllä syömään, tähänkö se katkeamattomien öiden autuus nyt loppui?

Ja isosisko! Kohta neljä vuotta, vastahan sekin oli tommonen. Syksy ja arki ja rutiinit on tuoneet elämään helpotusta, ihan kaikesta ei enää tarvitse tapella. On päiväkotikavereita ja perhekahvilaa ja puistotapaamisia ja mummilan naapurin tyttöjä. On se päiväkoti puoli päivää kahdesti viikossa ja omia juttuja ja elämässä joku rytmi. Ja jumppakerho! Ekalla kerralla minä melkein itkin kentän reunalla kun seurasin miten tyttö kuunteli, keskittyi ja noudatti ohjeita ja välillä kurkkasi minuun päin naama naantalin aurinkona. Ja veikankin kanssa on jo helpompaa. Toki mustasukkaisuutta ja huomion hakemista on vieläkin, paljonkin, mutta jostain on kummunnut myös valtava rakkaus ja empatia vauvaa kohtaan. Ihanaa ja helpottavaa.

Ja minä. Olen olemassa taas. Keskityn pitämään langanpäät käsissä, yritän jakaa itsestäni tasapuolisesti molemmille lapsille ja miehelle. Ja itsellenikin. Yritän hallita rahankäyttöä ja ompelen kestovaippoihin imuja, suunnittelen sisustusta, siivousta ja asukokonaisuuksia jotka sopivat yhteen oranssin tukan kanssa. Sain yhdeltä ystävältä ihania uutisia ja toiselta surullisia. Unohdin laittaa tissiliivit kun lähdin lähikauppaan. Ostin tuulikaappiin kuramaton. Suunnittelen tulevaisuutta. Iloitsen pienistä asioista ja ahdistun suurista. Yritän keskittyä niihin pieniin ja kun onnistun, elämä tuntuu hyvältä ja levolliselta juuri nyt.



lauantai 30. elokuuta 2014

Isi kato, ne on ONARSSIT!


Koska blogi täällä huutaa että tule tänne, päivitä mut, kirjoita edes jotain... niin päätin tulla raportoimaan asioista joista tulin tänään iloiseksi. Ne on molemmat onaRsseja.

Ensinnäkin. Talvella otti suunnattomasti päähän kun yhdistelmävaunujen ratasistuin homehtui umpihomeeseen. Enää ei ota päähän ollenkaan, koska homma meni jotakuinkin näin: Poikanen ei viihdy vaunukopassa yhtään, joten ajattelin että ratasistuimessa voisi viihtyä kun selkänojaa saa aavistuksen kohotettua. Siis jos olisi rattaat. En uskonut että mistään löytyisi pelkkää istuinosaa joten olin valmistautunut etsimään kokonaan uusia rattaita. Sitten luin jostain että facebookissa on erikseen emmaljunga-kirppis (mitäpä facebookissa ei olisi!). Selasin ilmoituksia ja mietin että mitä järkeä on postittaa rattaita jostain Oulusta. Sitten voi itku, huomasin maailman päheimmät rattaat. Luin ilmoituksen josta selvisi kaksi asiaa: rattaiden myyjä asuu täällä samassa kaupungissa, ja myynnissä on pelkkä istuin! Iiiik! Ruvettiin vaihtamaan viestejä ja siinä vaiheessa tajusin että minähän tunnen tän naisen ja se asuu kävelymatkan päässä, ja näitä nimenomaisia rattaita olen monesti ihaillut ja kadehtinut! Miettikää mikä säkä!!!

Nyt meillä on uudet, maailman hienoimmat rattaat. Ja ne on ORANSSIT!
(Muistanette ehkä että mun The Hoitolaukun vetskarit on oranssit. Ai että, täydellistä!)

Ja sitten se toinen juttu. Leikkautin rastat pois! Oli ISO päätös. Pelkäsin että identiteetti lähtee samalla ja sitten näytän ihan tavalliselta ja lyhyessä tukassa ihan pojalta. Mutta kyllästyin siihen miten huonossa kunnossa ne oli kun en koskaan ehdi/jaksa niitä hoitaa, ja niissä oli koko ajan puklua, ja ne oli tunkkaiset koska niitä oli pakko pitää märkänäkin ponnarilla koska vauva. Ja... no, kaipasin muutosta! No rastat lähti ja samalla kun leikattiin niin värjättiin kirkuvan oranssiksi! Ja tänään tajusin että identiteetti on tallella ja tukka on oikeasti aika ihana! Ja niin helppo! On kevyt olo.

Kepeät ilonaiheet.

Olen muuten päässyt myös kotoa pois, useammankin kerran, ja yksinkin! Ilman että kukaan on kirkunut! Parhautta!