keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Joku roti


Kun imettää, tulee vietettyä paljon aikaa persiillään sohvannurkassa istuen. Sen ajan voi toki käyttää tuijottelemalla vauvaa, mutta rajansa silläkin. Sitten voi tuijottaa seinää tai kaivella korviaan tai jotain muuta kehittävää, mutta ei sitäkään kenenkään pää määräänsä enempää kestä. Pitää keksiä tekemistä. Siskoliskon vauva-aikaan tuijotin paljon telkkarista ostos-teeveetä ja chattia (uuh miten kiehtovaa), nyt ei ole telkkaria - mutta on älypuhelin. Ja puhelimessa pinterest.


Pinterestin näppäilystä on tullut minulle harrastus. Inspiroiva, voimaannuttava, kaikkivoipaisuuskuvitelmia ruokkiva, koukuttava harrastus. On niiin helppoa painaa "pin it" ja ajatella että tämän kyllä ainaskin toteutan ja sitten minusta tulee niiiin paljon parempi ihminen!! Listat on parhaita. Ultimate spring cleaning check listin pinnattua koti siivoutuu melkein itsestään! Ultimate family plannerista puhumattakaan! Ihan mille tahansa elämän osa-alueelle löytyy lista, eikä ihan mikä tahansa lista, vaan ultimate lista, the mother of all lists. Ja pakko tunnustaa että aika monta sellaista listaa on tullut printattua. Ja ihan oikeasti esim. siivoaminen on paljon kivempaa semmoisen kanssa! Jos nyt tykkää listoista.


Noniin. Jokaisella itseään kunnioittavalla, "pin it"-buttonilla bloginsa varustaneella (amerikkalaisella) bloggaajaäidillä on oma organization station niille listoille ja kaikelle muulle tärkeälle. Katsokaa vaikka! Joten pitihän minunkin saada sellainen! Ja sitten piti myös askaroida sinne oma weekly planner eli viikkomuistio. NYT kuulkaa minusta niiiiiin tulee parempi ihminen!



No, ihan vakavissaan. Minusta meinaa välillä tuntua pahasti siltä, että Mäntylän seinät kaatuu niskaan. (Nakit ja) MUTSI kysyi taannoin, että kuka ottaa kiinni, jos äidin jalat ei enää kanna? Tätä mietin välillä minäkin. Ja siksi yritän saada ryhtiä elämään tukeutumalla listoihin. Siivouslista, päivärytmilista, to do-lista, niillä minä pysyn arjen syrjässä kiinni. Ja toivon että mies ottaa kopin jos todella käy niin että äidin jalat ei enää kanna.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Apinakapina


No on taas ollut vaikeaa kaivaa kameran piuha kaapista ja ainaisen Doc Martinin tuijottelun sijaan kirjoittaa jotain. Mutta nyt on kuvia koneella, ja vaikka nämä kyseiset eivät niin kovin hyviä olekaan niin aloitetaan näillä kun kerran tuli jo mainostettuakin jossain vaiheessa. Evakossa ollessa laitettiin siis Siskoliskon huonetta uuteen uskoon, että on sitten ekstrakivaa palata kotiin. Koska, vaikka on tämä rankkaa ollut aikuisillekin, niin rankinta taatusti neljävuotiaalle joka ymmärtää kaikesta mitä ymmärtää, jos ymmärtää.


Ensin meinattiin tehdä remppa kokonaan yllärinä tytölle, mutta järkiinnyttiin kuitenkin. Toiset tykkää yllätyksistä mutta kaikki ei, ainakaan isoista, ja vaikka minusta yllärihuone olisikin kiva idea niin tuo ei taatusti olisi ilahtunut. Sen sijaan tapetti valittiin yhdessä, samoin kuin sen kanssa mätsäävä viidakkoverho. Ja tapetin lehtikuviosta napatun vihreän seinämaalin maalasivat isin kanssa tiimityönä.



(Tuli muuten vahingossa ostettua ihan naurettavan järkyttävän kallis verho. Ihan pikku vinkkinä, jos lähtee hakemaan kangaskaupasta verhokangasta, kannattaa lopullinen hinta selvittää ennen kankaan leikkausta jos haluaa välttyä peruuttamattomalta pienoissydänkohtaukselta. Verhotarjousviikoista huolimatta myyjän mainitsema verhojen ompeluhinta olikin per verho, siihen päälle langat sun muut, kuvion kohdistuksesta hups metri lisää kangasta ja oho, loppusumma olikin vähän enemmän kuin mitä olin kuvitellut....no, oma moka kun en ajatellut tahi kysynyt.)



Meidän makkarissa on uusi kaappi (jonka sain äidiltä synttärilahjaksi, kiiiiitos vielä kerran!) sekä lipasto, joten siniset siirtyivät lastenhuoneeseen. Tai lapsen (yksikössä) huonehan tuo toistaiseksi vielä on, mutta ei toivottavasti enää ihan kamalan kauaa. Tapetit on valittu sukupuolineutraalisti ja jouduin tylysti kieltämään violetit muffinssit ja pinkit prinsessat, tylsä minä. Viidakkoteemalla mentiin ja lopulta apinat olikin just sitä mitä neiti on aina halunnu. Tuli iloisen värikäs lastenhuone, rento ja meidän näköinen sellainen.


On sillä lelujakin, ne on vaan piilossa. Tai niille on olemassa paikat piilossa mutta tuossa keskellä lattiaahan ne yleensä on.


lauantai 7. helmikuuta 2015

Kaikki vaikuttaa kaikkeen


Joku ehkä saattaa jopa muistaa viime talvisen episodin, kun kattofirman mies julisti  meidän katon olevan auttamatta homeessa. Kaikki pitää uusia, ihan kaikki. Ehkä jopa kattotuolit. Olin ymmärrettävästi aika paniikissa (ja raskaana).

Kaikki alkoi siitä kun huomattiin räystäspellissä repeämä ja pyydettiin kattofirma paikalle arvioimaan mitä sille pitäisi tehdä. Sen jälkeen kun ensimmäinen kattomies oli käynyt antamassa tuomionsa, täällä on käynyt aika monta remonttimiestä tutkimassa ja syynäämässä, ja jokaisella on ollut oma mielipiteensä siitä mikä on vialla ja mitä pitäisi tehdä. (Yksi oli sitä mieltä, ihan sivuhuomiona, että koulujen sisäilmaongelmat ovat kuntien työllistymisstrategia...) Itse rakentamisesta ja remontoinnista mitään ymmärtämättä haluaisi kovasti luottaa ammattilaisen arvioon, mutta millä ihmeellä sitä päättää kuka niistä on se ketä uskoo? Täällä on käynyt myös terveystarkastaja (kahdesti), kuntotarkastaja sekä home-etsijämies jolla oli mukanaan kaikenlaisia teknisiä vempeleitä sekä pieni sympaattinen koira. Kaikki kunnioitus ammattimiehille, mutta minun luottamukseni voitti kyllä se koira.

Lopulta, kun tarpeeksi moni oli sanonut että katto EI ole homeessa tai homehtumassa eikä sitä tarvitse purkaa, massiivisesta kattoremontista luovuttiin. Kattopelleilläkin pitäisi kuulemma käyttöikää olla  vielä vuosikymmeniä jäljellä. Mutta koska katossa oli ilmanvaihto-ongelma ja siitä johtuva kondensiokosteusongelma, sinne päädyttiin asentamaan piippuja ja venttiileitä. Ja nyt on kuulkaa yläpohjassa hyvä imu! Niin hyvä imu että huoneilma siellä vintissä on jopa kuivempaa kuin täällä alhaalla on. Niin hyvä imu, että home-etsijämiehen mukaan siellä voisi kasvaa vaikka tatteja eikä kukaan täällä alhaalla huomaisi mitään, saisi oireita siis. Niin hyvä on imu, että koska alakerrassa ei ollut kunnon korvausilmaräppänöitä, päätti imu ottaa korvausilmaa kellarin tuuletusluukun kautta ja purueristeen läpi. 

Pam. Se ei muuten sitten ole hyvä juttu ollenkaan. Varsinkaan kun pahaksi onneksi kellarin puisissa hyllyissä sattui kasvamaan hometta. Siellä hyllyn alapinnalla piilossa lymyämässä. Niinkuin nyt kellareissa usein on, kuulemma, eikä siinä mitään. Sitä homeista ilmaa ei vaan pitäisi asuinhuoneisiin imeä. Eikä sekään ole hyvä että korvausilma tulee rakenteiden läpi, silloin ulko-ja sisäilman lämpötilaeron takia kosteus voi ajan myötä kondensoitua seinien sisälle. Ja kaikenlisäksi purueristeen pölyä tulee huoneilmaan. Ja huoneisiin tulee alipaine ja happi loppuu. Pahapaha.

Kukapa olisi uskonut että lisäämällä tuuletusta vintissä, saadaan alakertaan aikaiseksi sisäilmaongelma!

Mutta siis, nyt ollaan jo voiton puolella. Se kellarihyllyjen home on testattu laboratoriossa. Kellari on puhdistettu ja myrkytetty ja rempattu vaikka se home ei siellä rakenteissa ollutkaan. Ja kellarin luukku tiivistetty. On asennettu vimmatusti korvausilmaventtiileitä asuinhuoneisiin (ja seinien läpi poratessa on ilahduttavasti huomattu, että ainakin seinät ovat terveet ja kunnossa!). Koneellinen kosteudenpoisto kylppääriin odottaa asentajaa, ettei se hullu imu ime kylppäristä kosteutta lattian läpi yläkertaan. On asuttu varmuuden vuoksi evakossa ja odotettu niitä laboratoriotuloksia ja ilman raikastumista. On siivottu perusteellisesti, vaikka ei kuulemma olisi perussiivousta kummempaa edes tarvinnut. About kaikki talon tekstiilit on pesty (tai odottavat pesua). Saatan olla vähän hysteerinen tämän sisäilma-asian kanssa, mutta kun lapset. Minä en halua hometoksiinipaskiaisia minun lasteni keuhkoihin mellastamaan!

Puuuh.

Ei ole helppoa tämä omakotiasukkaan elämä!

Reikä seinässä.


torstai 29. tammikuuta 2015

Sitten kun


Olen kovasti odotellut että koti tulisi valmiiksi. Sitten kun se on valmis, pääsen kirjoittamaan blogiin siitä miten ihana se on! Arvatkaa vaan tuleeko se ikinä valmiiksi. Siivotaan remonttipölyjä makkarista, laitellaan listoja Siskoliskon huoneessa, mallaillaan naulakoiden paikkoja eteisessä. Olen odottanut jotain valokuvaamisen arvoista, mutta venttiili seinässä, betoniseinä kellarissa tai puhdas(!) lattia makkarissa tuskin on ihan sitä.



Sitten KUN Siskoliskon huone on valmis, saatte nähdä hienoja kuvia apinatapetista ja vihreistä seinistä. Nyt voi kuvata vaan viimeistelyä. Ja Peikkoveikkoa joka auttaa.



Jotain sentään valmistui tänään! Joten kaivoin kameran kaapinperukoilta ja yritin muistella miten sitä käytetään. Tarkkaan rajaamalla uusista ikkunalaudoista ja uudesta kirjahyllystä saa kauniita sisustuskuvia.






Ihan tarpeeksi kauan tässä ollaankin jo eletty "sitten kun"-elämää. Tutkittu, odotettu, oltu evakossa, rempattu ja siivottu. Ihan kohta on valmista. Sikäli mikäli mikään elämässä on ikinä valmista.


sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Ihan itte omin pikku kätösin


Mies jätti pikkurillin traktoritallin oven saranapuolen väliin. Nivelessä jotain sanoi naps ja mies sanoi monta aikuisten rumaa sanaa. Uh, puistattaa vieläkin. Onni pikkusormionnettomuudessa, mies on nyt sormensa kanssa sairaslomalla, juuri parhaaseen remontin loppusuora-aikaan. Ihan kaikkea se ei tietystikään pysty tekemään, mistä syystä tänäänkin mies vahti lapsia ja laittoi ruokaa samalla kun minä sahasin, vasaroin, naulasin, hioin ja maalasin. Kuulkaa ihan itte! 

Todistusaineistoa:


Teen ikkunalautoja kuormalavalaudoista!

Huomenna mennään helv IKEAan. Pitäkää peukkuja!


lauantai 17. tammikuuta 2015

Kas päivää


Kauhee pöhinä päällä kirjoittaa jotain blogiin. Sit avasin bloggerin ja iski tyhjän paperin kammo. Huuu! Ideoita olisi nyt vaikka kuinka paljon, mutta mistä sitä aloittaisi näin pitkän tauon jälkeen?

En keksinyt mitään. Suljin bloggerin. Varmaan ainakin viitenä iltana peräkkäin.

Sitten rohkaistuin muokkaamaan blogin ulkonäköä ja koin valaistumisen nimimerkin suhteen. Hei hei Magdaleena, tervetuloa...

Villakalsarininja!

***

Olen tässä miettinyt tätä bloggaamisasiaa kovasti. Haluanko ja jaksanko blogata? Joo, se on kivaa. Pitäisi vaan päästä yli siitä "ei ketään kuitenkaan kiinnosta"-tunteesta. Haluanko blogata samalla teemalla kuin ennen? Joo ja en. Enemmän ja enemmän arveluttaa lasten oikeus yksityisyyteen. Joten jatkossa yritän pysytellä muissa aiheissa (vaikka pakko myöntää että mun lapset on niin ihmeellisiä että niistä kyllä riittäisi aihetta vaikka kahteen blogiin...............). 

Joten jatkossa... mitä seuraa? Ainakin venttiileitä. Luonnonkosmetiikkaa. Sisustusta. Keittiönkaappien ovien maalausta. Valokuvaamista. Sohvan päällisiä. Ompelujuttuja. Arkea. Semmosta.

Kuullaan!


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kooma


Äiti kysyi enkö päivitä blogia enää. Niin tosiaan, onhan tuosta taas vierähtänyt tovi. Mutta jos ei ole asiaa? Tai jos olisikin, aivot on niin jäässä että asia ei tule sieltä ulos. Mutta tässä mummille kuva:


Herra (kuvanottohetkellä) Aurinkoinen. Kaksi alahammasta rikkaampana.