lauantai 12. tammikuuta 2013

Baby steps

Olen ehkä ihan varovaisesti vähäsen hurahtanut... en paljon enkä kokonaisvaltaisesti mutta ihan pikkuisen kuitenkin. 

En kyllä varsinaisesti osaa nimetä mihin olen hurahtanut. Itsestäni huolen pitämiseen ehkä. En nyt kuitenkaan laihduttamiseen kun en edelleenkään omista sitä vaakaa, mutta oikea sana on varmaan hyvinvointi. Kyllästyin siihen että housut puristaa, selkään ja polviin ja milloin mihinkin koskee, kunto on huono ja olo on tukala. Ahdistaa. Olotila on hiipinyt vallitsevaksi ihan pikkuhiljaa, raskauden jälkeen ja imetyksen aikana viihdyin erinomaisesti kehossani ja olin sille armollinen, olihan se saanut aikaan niin paljon! Ja oli helppo ollakin armollinen kun imetys ja vauvan päiväunikävelymaratonit pitivät huolen siitä että painoa karisi. Mutta sitten imetys loppui ja päiväunet siirtyi sisälle ja tyytymättömyys alkoi ottaa valtaa sitä mukaa kun kilot hiipivät takaisin.

Mutta kummallista kuitenkin että nuorempana ja 10, jopa 15 kiloa kevyempänä olin paljon tyytymättömämpi. Tunsin itseni lihavaksi ja rumaksi. Nyt en, tunnen vain itseni kulahtaneeksi äidiksi jolla on pirun huono kunto ja paskat nivelet.


Noniin, valitusvirsi sikseen. Tarkoitushan oli vähän kehua itseäni!

Katselin eilen (jumpatessani!!) dokkaria ylipainoisista amerikkalaisista. Siinä eräs laihdutuksessa onnistunut naiskaksikko kertoi mikä oikeasti toimii, ja heillä olikin paras neuvo ikinä! Nimittäin baby steps. Ensin pitää valita jokin pieni pikkuinen tavoite, ottaa käyttöön jokin uusi rutiini ja tottua siihen kunnolla ennen seuraavaa. Logiikka on täydellinen! Ainakin minun kohdallani (tähän saakka yritetyt) mullistavan kokonaisvaltaiset elämänmuutokset ovat hyytyneet nopeasti kun muutoksia on vain kertakaikkiaan ollut liikaa kerralla. Vähemmästäkin lannistuu.

Noiden naisten esimerkki sopivasta välitavoitteesta jolla aloittaa, oli opetella juomaan tarpeeksi vettä päivän aikana. Se minulla on kyllä hallussa, kotona minulla on aina vesilasi käden ulottuvilla ja töissä juomapullo. Tapa jäi imetysajoilta kun jano oli ihan koko ajan ihan valtava. Hyvä, step one suoritettu! (Saimpahan survottua päivän sanan tähänkin postaukseen!)


Ensimmäiseksi opettelin syömään salaattia. Öisin. Koska kuuluisa oma aikani tapahtuu kymmenen jälkeen illalla, tulee silloin myös syötyä kaikenlaista. Kuten esim. valtava kulhollinen makaroonia sweet chili-kastikkeella ja juustoraasteella höystettynä tai pussillinen sipsejä. Nykyään syön salaattia. jutun juju on siinä että tekee niin hyvää salaattia että sitä oikeasti tekee mieli. Ainakin jos kovasti itseään psyykkaa. Hyvän salaatin salaisuus taas piilee juustossa, pähkinöissä ja kastikkeessa. Epäterveellistä ehkä mutta parannus entiseen.

Step kolme onkin sitten haastavampi. Nimittäin eväät. Kun on ruokakaupassa töissä niitä houkutuksia riittää ihan kiitettävästi ja oi niin helppoa on napata tauolle mukaan kolmioleipä tai kuraläppä ja suklaapatukka. Eikä se niin hirveästi olevinaan haitannut kun olin töissä vain parina päivänä viikossa... mutta nyt töitä on sen verran usein että oli ihan pakko ryhdistäytyä. Tällä hetkellä kahvievääni koostuvat leivästä ja päällisistä ja kevyt-mehukeitosta tai vaikka pinaattiletuista, puolukkahillosta ja raejuustosta.

Step neljä, vitamiinit. Olen koko ikäni ollut on-off-vitaministi. Se tarkoittaa sitä että innostun, ostan varastot täyteen, nappailen vitskuja tunnollisesti... ...ehkä kuukauden ja sitten ne unohtuvat. Nyt päätin taas ryhdistäytyä. Hommasin perus kalkki+vitamiiniporesettini jatkoksi sekä möllerin että bioteekin nivelvitamiinit ja niiden lisäksi vielä lapselta jääneet nokkostabletit. Syödään niitä nyt tämä kuuri loppuun ja katsotaan tuntuuko missään.


Viimeisin aluevaltaukseni on jumppa. Ei, en ole mennyt sinne kävelymatkan päässä olevalle salille, mutta olen jumpannut täällä kotosalla melkein joka ilta nyt sen viikon verran. Ja kuulkaa ihme on tapahtunut! Puolen tunnin - tunnin jumppa auttaa selkäkipuun paljon paremmin kuin mikään särkylääke tai lepo tai naksautus tai hieronta!! Lapojen välistä se selkä menee jumiin ja on niin kipeä ettei pysty kunnolla hengittämään tai pöydän ääressä istumaan. Mutta hetki huhkimista superkeikkamatolla ja kipu on tiessään, ainakin melkein kokonaan! Ja kunnon jumppahetki auttaa myös paleluun mikä on aika kiva juttu sekin.

Pikainen inventaari ja löytöretki kaappeihin osoitti että minullahan on täällä melkoinen koti-gym käyttöä odottamassa. Superkeikkamaton lisäksi on jumppakuminauhaa, sisäpelikenkää, käsipainoa, jumppapalloa ja - uskokaa tai älkää - stepperi! Tosin toistaiseksi käytössä on ollut vain matto, mutta on kiva tietää että ne ovat siellä, odottamassa oikeaa hetkeä.

Nyt olen sitten googlaillut erilaisia jumppaliikeohjeita koska tiedän ihan tasan tarkkaan että paras keino hyydyttää tämä innostus on laatia itselle joku joka ilta samanlaisena toistuva jumppaliikerutiini. Alkaa pian maistua pakkopullalta, sen tiedän. Joten olen antanut itselleni luvan että on ihan sama mitä teen, kunhan jotain teen, vaikka joka päivä eri juttuja. Ei ehkä paras mahdollinen vaihtoehto ainakaan jos olisi jotain maagisia paino- tai muita tavoitteita joihin on pyrkimässä mutta edelleen: on tämä parempi kuin ei mitään!

Näillä mennään. Seuraavat hamassa tulevaisuudessa siintävät välitavoitteet mahtavat olla aamupalan syöminen sekä riittävä uni. Se, että viettää omaa aikaa aamukahteen tai neljään minkä jälkeen nukahtaa sohvalle jossa nukkuu koiranunta viiteen tai seitsemään jolloin herää, jos herää, ja raahautuu loppuyöksiaamuksi sänkyyn, josta herää ysin tai kymmenen maissa ja sitten kuittaa aamiaisen teekupilla ja syö jotain ensimmäisen kerran iltapäivällä, ei ehkä luo kovin hyviä edellytyksiä sille hyvinvoinnille mitä tällä projektilla haen.

Mutta, baby steps




(Kuvat ovat eiliseltä mutta eivät mahtuneetkaan eiliseen postaukseen. Titityy!)


6 kommenttia:

  1. Apua, sulla on niin samat jutut meneillään kuin mulla, et kirjaimellisesti suu auki luin :D Tuota dokkaria en tosin ole katsonut, mutta just samaa olen ajatustyöstänyt!
    Vedenjuonnista kirjoitinkin kans päivän sanana ;) ja sit kotijumppaa olen just ajatellut myös, koska aika ei riitä vaan siihen et menisin mihinkään, niin koitan tehdä edes sen parhaani täällä missä olen. Tosin mulla ei ole jumppa-arsenaalia, jumppamaton olen vasta päättänyt ostaa ja haaveilen sellaisista rannepainotkohan ne on....?
    Sama on myös mulla tuon yöhaahuilun kanssa, kun tosiaan se oma aika jää yölle ja liian usein venyy liian myöhään. Uni kun tunnetusti olis tärkeää!
    Ja sit vielä noi vitamiinit, koitan kovasti tsempata ja silti ne jää syömättä?!
    Niin ja vielä se aamupalan syöminen, mulla myös tavoitteissa ;D

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa, Magdaleena, niin tutulta. Ja vaikealta, hitsi vie. Minä olen tehnyt jos jonkinmoisia lupauksia raskauskilojen karistamiseksi ja ennenpitkää rikoin ne kaikki. Tuo baby steps -ajattelu taatusti toimii parhaiten, kun ei koita haukata koko kakkua kerralla (heh mikä sanavallinta tähän yhteyteen ,-)

    Ja sitten yksi asia, joka on ollut opettelemisen takana: kuinka saa pidettyä saavuttaneensa edistyksen yllä? Vaikkapa painon tai unirytmin suhteen? Säännöllisyys, säännöllisyys, säännöllisyys - se on pirun tylsää, mutta toimii. Ja kiloista - tällainen siistin sisätyön tekijä kuin minä saa syödä ihan hävyttömän vähän, jollei liiku (niin kun minä, laiska vötkistelijä). Vesi auttaa, siinäkin, ja pian elimistö tottuu.

    Ehkä vielä tunnustan lopuksi miten minä sain sitten viimein ne kilot karistettua: eron yhteydessä meni ruokahalu. Ja sitten vaan kun se palautui, opettelin syömään terveellisemmin (ne salaatit, toinen ateria päivässä aina - hyvää - salaattia) ja pienempiä annoksia. Mutta tätä konstia en kehtaa suositella kenellekään - siis sen eron osalta :D

    Oikein paljon tsempiä sulle terveellisyyspyrkimyksiin!

    VastaaPoista
  3. Hyvä meininki sinulla! Minäkin harrastan kahvakuulaa ja punnerruksia milloin vauva viihtyy lattialla eikä tarvii kärsiä niskajumeista tai päänsärystä enää. Lisäksi tulee käsiin voimaa ja ryhti paranee, hyvä olo! Kokeilussa on myös puhdistuskuuri elää kertaa, pienin askelin. Tällaiset pikkujutut antavat kummasti virtaa arkeen

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä! Mä aina nollaan päivän liikuntasaldon vetämällä illalla sipsi- tai keksiöverit, perustelen sillä että salaatti on niin kallista, hankalaa tehdä ja huonosti säilyvää... ehkä tässä ois pienen asennetarkastuksen paikka itselläkin.

    Kyllä se siitä!

    VastaaPoista
  5. Voi vitsit, miten mahtava kirjoitus! Mä niin allekirjoitan nuo jutut 60 kg laihduttaneena ja siinä painossa melkein puoli vuotta pysyneenä. Pienistä jutuista se lähtee, se elämänmuutos, on sitten kyse painonpudotuksesta tai elämänmuutoksesta muuten vaan. Mun tavoite oli laihtuminen ja se lähti siitä, kun lääkäri sanoi mulle, että eka askel on se että unohdat koko laihduttamisen ja keskityt pikkujuttuihin. Ja siitä se pari vuotta sitten lähti.

    Mä olin mukana sellaisessa kunto-ohjelmassa, josta maksoin päätähuimaavia summia, kunnes älysin saman kuin sinä, kotona olevilla kamoilla voi tehdä ihan samat lihasliikkeet kuin siellä salillakin. Ihan perusjuttuihinhan ne kuntoLAITTEETkin perustuvat. Samat lihakset löytyy ihan kotikonsteinin.

    Mä niin toivotan sulle tsemppiä ja jaksamista, Magdaleena!

    VastaaPoista
  6. Heiiii te ihanaiset!! Ihan hävettävän kauan on kestänyt tämä radiohiljaisuus! Shame on me.........
    Nunju - ihanaa, vertaishaahuilija!! <3
    Marjaana - minäkin olen kokeillut erodieettiä, sillä lähtikin 10 kg. Harmi vaan että silloin ei olisi oikeasti ollut edes mitään mistä pudottaa. =/
    AnniP - selkäkivun väheneminen on ehdottomasti ollut paras kannustin liikkumiseen, varsinkin kun tehon huomaa samantien eikä kuukauden päästä. =) Puhdistuskuuri kuulostaa pelottavalta.. kokeilin kerran mehupaastoa jonka luovutin ekan päivän iltana koska olo oli niin hirveä. =P Se oli osa tuota yllä mainittua erodieettiä joka lähti vähän lapasesta...
    PeNa - Kuulostaa tutulta. =) Minä nollaan kaikki hyvät valinnat napostelemalla työpäivän aikana herkkuja - siellä on aina joku rikkoutunut tai päiväysvanha karkkipussi yhteisjaossa... =/
    NN - Ihan mahtavaa! Ja 60 kg on huikea saavutus!

    KIIIIITOS vielä kommenteista ja kannustuksesta kaikille yhteisesti! *sydänsydänsydän*

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista aina ja kovasti! Jokainen uusi kommentti olisi ehdottomasti kuperkeikan paikka, jos vain osaisin sellaisen tehdä. Ethän kuitenkaan mainitse minun tai perheenjäsenteni oikeita nimiä kommentissasi vaikka tunnistaisitkin meidät!