tiistai 15. huhtikuuta 2014

Keltaisia kuvia


Jos on yhtään tätä blogia lukenut, on saattanut huomata että olen kovasti innostunut Susannan työhuoneesta ja työhuoneen rievuista. (Susannaa hehkutettu ainakin täällä ja täällä.) Sitä voisi ihmetellä että kuinka paljon palstatilaa voi ansaita rätti, vaikka oikein hyvä rätti onkin.



Mutta kun tässä ei nyt ole kyse pelkästään räteistä, vaan kokonaisuudesta. Susanna on kaikessa nerokkuudessaan luonut riepufirmansa ympärille kokonaisuuden jonka ansiosta minustakin on ihan fine maksaa rätistä 7,80€ vaikka marketin hyllyltä napattuna kipuraja olisi varmasti 3-4€. No, tutustukaa Susannan blogiin ja fb-sivuun niin ymmärrätte mitä tarkoitan.



Nyt siellä fb-sivulla on menossa ihan mahtava useamman viikon kestävä viikon fani-kisailu joka on saanut Susannafanit liikkeelle ja tuonut myös paljon lisää näkyvyyttä rievuille. Susanna on keksinyt meille vaikka mitä hauskoja tehtäviä joita ollaan kilvan suoritettu. Ja tiedättekö, uskon ihan vilpittömästi että suurin osa meistä ei suorita tehtäviä ja keksi omia lisätempauksia vain palkinnon ja tittelin toivossa. Meistä Susanna vaan on niin mahdottoman kiva ja sympaattinen että on ansainnut kaiken saamansa huomion ja fb-näkyvyyden mitä tämän kisailun johdosta on saanut.



Sitä paitsi tehtävien suorittaminen on ollut kivaa! Ollaan palloiltu ympäri facebookkia rätti profiilikuvana, keksitty nimi Susannan sammakolle ja vietetty sammakon nimipäivää, keksitty jatkokertomusta ja niin edelleen. Ja valokuvattu keltaisia asioita.



Joten Susanna, tässä sinulle yhden keltaisen kuvan sijaan kahdeksan. Koska olet vaan niin... ...Susanna!


4 kommenttia:

  1. Mäkin rrrrakastan Susanna bamburättejä. Ruskeat pupukuosiset on tällä hetkellä mun suosikit!

    VastaaPoista
  2. Susanna <3 Toivottavasti kampanjasta on ollut sulle myös myynnillistä hyötyä!
    Marjaana meiltä löytyy kahdet kanat ja nyt kun oli toi talo-ahdistus ni tilasin lohdutukseksi oma koti kullan kalliin. =) <3

    VastaaPoista
  3. Komppaan ihan täysillä kirjoittajaa :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista aina ja kovasti! Jokainen uusi kommentti olisi ehdottomasti kuperkeikan paikka, jos vain osaisin sellaisen tehdä. Ethän kuitenkaan mainitse minun tai perheenjäsenteni oikeita nimiä kommentissasi vaikka tunnistaisitkin meidät!